You become what you think about

Oujeah, Backfire 2007 roadtrip oli ihan hullun mahtava.


Lauantaina 27.1 ensin makasin ulkona auringonpaisteessa lähes koko päivän lukien ja odottaen että Minna ja Jason pääsee töistä. Olin jo aamulla seittemältä heränny ja vienyt Minnan puoleen väliin matkaa töihin eli oluelle kaverin luo,haha ja ajanut sitten eka kerran elämässäni ihan oikeesti autoa vasemmalla puolen tietä. Ottaen huomioon että melkein 2,5 v olen tätä ennen asunut maissa jossa on vasemman puoleinen liikenne niin jo oli god damn aikakin! Hyvinhän se meni kun eihän lauantai aamuna 7:30am ketään missään liiku:D

Sitten klo kolmen jälkeen iltapäivällä startattiin kohti Te Anauta Southern Scenic Routen kautta. Official Backfire nainen otti pakettiauton takaosassa hyvin ansaitut kauneusunet että jaksoi sitten eka pysähdyksellä Rivertonissa ratsastaa valaalla ja toimia turistioppaana. Riverton on pikku rannikkokylänen täältä Invercargillista joku 30min länteen päin. Ensimmäisenä tietenkin hyökättiin rannalle tarkastamaan meriveden lämpö tila joka oli uskomattoman lämmin. Aikamme kahlattua kerättiin ensimmäiset kivet tällä matkalla. Tää oli loppujen lopuks kivi teemamatka nyt jälkeen päin ajateltuna. Jason löysi mulle ja Minnalle graditude stonet ja kerättiin muka kuuluisaa maorien greenstonea jo täältä joka nyt taisi osoittautua matkan loppua kohti joksikin ihan muuksi ”ahaa tämähän onkin kuivuttuaan harmaa” kiveksi.

Riverton Beach

Sitten ajettiin kohti seuraavaa stoppia eli seuraavaa rantaa,olikohan paikka nimeltään Orepuki. Minna rakensi ekat hippie droppings ja kerättiin lisää kiviä ja ihmeteltiin veden uskomattoman turkoosia väriä. Huomattavasti kylmympää vettä kun Rivertonissa joten uimista ei tarvinnut kuvitella. Hippie droppings on siis sellaset kivikasatötteröt jota kaikki hipit aina tylsyyksissään istuessa rakentaa.

Iloiset matkalaiset

Sitten kohti Tuataperen kuuluisaa makkarakaupunkia. Valittavasti Jason muisti kuuluisat makkarat vasta kaupunkista tai sanoisinko käpykylästä lähdettyämme joten ne jäi ostamatta mutta saatiinpa kumminkin laatikko olutta joka oli Invercargillistä lähtiessä unohdettu täysin (oh nou!!) kun huolehdittiin vaan hyttysmyrkyn ostosta. Ja tässä välissä on mainittava että 24sta oluesta meillä jäi matkalta kaksi olutta kotiin tuomiseksi ja matkalla oltiin kumminkin neljä päivää!!

Tuataperesta köröteltiin noin tunti Manapouriin ja ekat lumihuippuiset vuoret alko näkyä. Wau wau wau muodostuikin tämän matkan eniten hoetuksi sanonnaksi. Manapouri on kiva pikku kylänen järven ja vuorten keskellä ja näytti aika upealta illan auringonpaisteessa. Pienen tutkimusmatkailun ja seikkailun, ei siis harhaan ajamisen jälkeen löydettiin paikka missä voitiin ilmaiseksi telttailla ja camppailla eli auto parkkiin joen viereen, teltta pystyyn ja etsimään mitä kaikkea ihmettä meidän ilmaiseksi lainaan saatu Vanette sisältää. Saatiin hyvät kokkaukset kun mukana oli täysi keittiövarustus ja ilta kokattiin, luettiin ja juotiin olutta ja mentiin aikasiin nukkuu. Sanna telttaan ja Minna ja Jase vaniin eka yöks.

Vanette ja teltta

Aamulla heräillessä alkoi sadella vettä joten laitettiin katos pystyyn ja kokkailtiin aamupalaa ja juotiin teetä. Kun ei ollu mihinkään kiire eikä mitään suunnitelmaa päiväks niin päätettiin odottaa et sade loppuu ja pelattiin korttia, juotiin teetä, hengattiin ja kerättiin kiviä puolille päivin asti kunnes sade ei näyttänyt loppuvan ja pakattiin kamat ja suunnattiin Te Anauhun. Ai niin mun kivi voitti meidän kivinäyttelyn,jes. Nämä kivet varsinkin osottautui kuivuttuaan kaikkea muuta kun green stoneksi ja jouduttiin hetki ihmettelee et miks ollaan sellasia graniittimöhkylöitä ihailtu ja hurmoksessa kerätty sateessa. No olipahan hauskaa sekin. Ja tehtiin kivinalle.

Jason selvästi kiinnostuneena meidän kivinäyttelystä:)

Nalle ennen kun Minna lisäsi siihen kiviä...

Te Anauhun päästyä tuli yhä kaatamalla vettä. Käytiin hetki siinä pyörii ja ruokavarasto täyttää ja päätettiin että ihan sama ajaa suoraan nyt Milford Soundiin kun matkaa kumminkin vaan enää 120km eli alle kaks tuntia. Eli kun kaiken järjen mukaan ollaan jo noin neljältä perillä Milford Soundissa.

Matka Te Anausta Milford Soundiin on tosiaan vaan 120km ja ehkä elämäni hienoimmat 120km. Koko aamun ja päivän kestänyt vesisade sai uskomattomat vesiputoukset virtaamaan vuorilta alas, ihan mihin suuntaan ikinä katsoitkin. näin eka kertaa elämässäni kunnon vesiputouksia ja näinkin sit tuhansia kerralla. Kun ajo läpi sademetsän ja lumihuippuisten vuorten niin ei voinu olla muuta kun wau wau wau ja lisää wau look there,wau wau, Jason stop stop, we have to take photos! Mikään kuva ei ees tee oikeutta niille maisemille. Pysähdyttiin joku 10kertaa oottaa kuvia, kävelee,lounastauolle (varmaan syötiin 5lounasta sinä päivänä, haha, food monsters) ja ihastelemaan maisemia. Aivan mahtavia vesiputouksia.

Eka iso vesiputous tai ehkä toinen tai kolmas tai..

Matkalla ajettiin myös Homer Tunnelin läpi (go homer simpson!) jonka rakennus työt aikoinaan 50-luvulla ja joskus sillon kesti 20 vuotta. Kun ootettiin vihreää valoa et päästiin tunneliin niin ehdittiin käydä rikkomassa sääntöjä ja uhkaamassa henkeämme heilumalla jääkasan alla vuoren alapuolella, how smart from us ja Keiat eli vuoristo papukaijat, ainoat lajiaan maailmassa, ehtivät repiä auton melkein hajalle. Eivät hirveästi pelänneet ihmisiä, minä ennemminkin niitä kun hyppäsivät melkein päälle kuvaa ottaessa.

Huomattiin tää kyltti sitten vasta...

...kun oltiin jo oltu täällä:D

Matka meillä kesti sitten noin neljä ja puoli tuntia sen kahden sijaan. Milford Soundiin saavuttua wau wau wau vaan lisääntyi. Me kolme super positiivista ihmistä tottakai tuotiin koko päivän kestäneen sateen jälkeen aurinko mukanamme Milford Soundiin. Eka tavattiin Minnan ja Jasonin tuttu, Kermi, joka työskentelee valokuvaajana Milfordissa ja joka ystävällisesti järjesti meille camping paikan niiden talon pihasta. Mulla oli tosin van vuoro luvassa toka yöks ja Minna ja Jase pääsi telttailee.

Milford Sound on sanottu olevan yksi maailman kauneimmista paikoista. Sataan kilometriin mihinkään suuntaan siellä ei ole kännykkäyhteyksiä ja asukkaita vain noin 70 talvella ja kesäisin n.250 kun kaikki seasonal työntekijät ovat paikalla. Lähin kauppa on 120km päässä Te Anaussa ja Milford Soudissa on vain yksi kahvio, pubi ja hostelli. Eli siellä tosiaan on niin eristyksissä kaikesta vaikka turisteja siellä kyllä sadoittain käykin joka päivä ja kinkit ja japsit parveilee kun lammaslaumat Uuden-Seelannin pelloilla.


ehkä matka hienoin kuva,niistä sadoista mitä otettiin

Kokkailtiin meidän maisemakeittiössä sit green vegetable currya ja riisiä ja suihkuteltiin hyönteissprayta joka onneksi tehosi tappajaötököitä vastaan, jotain suomen mäkäräisten tasoisia ystäviä jotka tunkee silmiin ja korviin ja joita tuolla on paljon!


Ollaan näköala paikoilla kokkailtu viime aikoina:)

Sit tutustuttiin ihmisiin, juotiin viiniä ja tavattiinkin tosi kivoja tyyppejä jotka oli siellä töissä. Yks tytöistä on Etelä-Afrikassa asunu viime vuonna kahden kadun päässä minusta, aika hassua.Yhtä äkkiä ihan kun jostain taikasauvan heilautuksesta ötököillekkin tuli bedtime, oikeesti outoja, ne kuulemma vaan yhdellä kellon lyömällä kaikki katoaa ja sit pystyi lopettaa jatkuvan huitomisenkin. Minna ja Jasen kaveri Kermi sit pimeän tultua vei meidät glowworm eli kiiltomato luolaan. Ihan uskomattoman hieno pikku kammio jonka valaisee vaan sadat kiiltomadot joka puolella. Wau wau wau.

Siitä suunnattiin tyhjälle lentokentälle (joka on kooltaan noin puolet jonkun alepan parkkipaikasta) ihastelemaan vuorten varjoja,tähtiä ja kuuta ja kuuntelemaan kun pojat soitti musiikkia ovilla, tyhjillä pöntöillä, ränneillä, jaloillaan ja ties millä. Wau wau wau. En o ees varma kuinka pitkään vaan tuijoteltiin pimeellä kentällä taivaalle ja pyörittiin ympäri niin pitkään että silmissä vilisti vaan mustat vuorten huiput ja tähdet. Kamerasta akku oli tässä vaiheessa valitettavasti loppu ja latautuu,ois tullu hienoja kuvia mutta toisaalta kaikkea ei oo ees tarkotettu kuvattavaks.


Vuorten huippuja

Unten maille selvittiin sit joskus kahdelta että maanantai aamuna jaksoi herätä meidän täysin ilmaiselle 115 dollarin eli jonkun 60- 70euron arvoiselle vuonoristeilylle vesiputousten, sademetsien ja muiden sekaan. On se hyvä kun on connections niin tulee tää matkailu halvaks:) Vettä tuli taas hulluna kun oli aika lähteä veneelle. Milford Soundin vuosittainen sademäärä on 7000-9000mm (vertaa Suomen 200- 700mm vuodessa!!! Ja minusta ainakin tuntuu et suomessakin sataa paljon) ja vettä tulee noin 186na päivänä vuodessa. Sade tosin näin kesälläkin on lämmin ja ilman sadetta se paikka ei oiskaan se mitä se on vesiputouksineen ja sademetsineen. Meillä kävi tuuri että vettä tuli niin paljon joka päivä koska vesiputoukset oli mahtavimmillaan. Pari tuntia sateen loppumisen jälkeen katoaa monet vesiputouksista mutta sitä ongelmaa meidän risteilyn aikaan ei ollut kyllä ja vesputouksista tuli valtava määrä vettä alas, hullu kohina vaan joka puolella.




Mina ja Jase kastumassa,juotiin vettä tosta putouksesta:)

Matkattiin ulos Tasmanian merelle asti ja oli aika siistiä seistä veneen keulassa hirveessä aallokossa ja kastua ihan täysin. Sitäkin hienompaa kumminkin oli seistä veneen keulassa 150m korkean vesiputouksen alla ja ihmetellä että se putous on 3 kertaa Niagaran putousten korkuinen ja Zimbabwen Victoria Fallsitkin on vaan 100m..wau wau wau.


tuon alla oltiin,wau


Päivän ilme, likomärkinä vesiputouksen jälkeen

Niin ja nähtiin myös maanpäällinen fault line vuorilla eli mikä se onkaan suomen kieliseltä nimeltään se kohta missä mannerlaatat kohtaa tai eroaa. Aika hienoa.Milford Soundissa on maanjäristyksiä joka päivä, tosin ei niitä kukaan oikeesti koskaan huomaan kun ne on niin minimaalisia. Seuraavan neljänkymmenen vuoden aikaan tosin on suuri mahdollisuus että se fault line purkautuu/liikkuu ja aiheuttaa massiivisen maanjäristyksen Uudessa-Seelannissa ja täällähän telkkarissakin kehotetaan kaikki tutustumaan getthru.govt.nz hätäsuunnitelmaan joka mahdollisen luonnon katastofin varalta.


Fault line jossa sillä hetkellä virtas vaan vettä hulluna

Samalla matkalla piipahdettiin vielä 8 metriä merenpinnan alapuolella ihailemassa koralleja ja kaloja vedenalaisessa observatoryssa. Tuli taas sellanen tahtoo oppia sukeltaa ja pian fiilis. Sit täysin märkänä ja väsyneenä kaikesta jännityksestä ja wauwauwausta hyvin ansaitulle oluelle ja pizzalle. Sitten leffaa kattoo ja nukkumaan kymmeneltä illalla,haha, väsynyt olo kai vähän. Onneks oli mun telttavuoro, oli kiva mennä nukkuu kun kuulu vaan vesiputousten ääni ja papukaijojen huuto.no ok ne ei huuda kyllä kovin nätisti mutta silti:D


Black coral

Sitten aikasin tiistai aamulla takas kohti Invercargillia muutaman sademetsäpysähdyksen kautta. Yöllä oli vielä kaikille vuorten hupuille satanu uutta lunta ja näytti että oli tulossa ihan aurinkoinen päivä, oli aika kiva herätä sellaseen näkyyn.



Oli vähän ankeeta lähtä niin upeasta paikasta, yksi hienoimmista paikoista missä oon ikinä ollu varmasti ja yksi hienoimmista paikoista tällä pallerolla. Mutta toisaalta ei se mitään koska...........

tadadadadada....mä meen sunnuntaina takasin koska sain sieltä työpaikan VALOKUVAAJANA!!!!!!!!!!!!:) ei enää kamalia kahvilatöitä vaan pääsen tekee just sitä mistä oon niin monta vuotta haaveillu ja siitä vielä maksetaan!! Tosin se on jotain turistikuvailua,kuvien printtausta ja myyntiä eli paljolti ass kissing mutta ihan jees että silti voin sanoo et oo valokuvaaja ja pääsen leikkii sellasilla kameroilla jonka ite haluisin. Töitä on 8pv kerralla ja sit 4 päivää vapaata. Ja aika usein vapaapäivinä voi kuulemma päästä ilmaseks lentää pienoiskoneella Queenstowniin tai voi lähtee vuorille haikkailee pariks päivää tai kanootilla johonkin vuonoon meloo tai mitä ikinä keksiikin.

Kännykkänumero jonka oon antanu tulee siis seuraavat pari kuukautta olemaan hyödytön mutta nettiyhteydet pitäisi toimi ja lankapuhelimet myös. Postikin varmaan tulee perille osoitteella Finnish chick, Milford Sound , New Zealand Toisaalta ihan siistiä päästä elää ilman kännyköitä vaikka tulee ehkä ihan hullu ikävä erästä ihmistä suomessa. Huomenna selviää tarkemmin kuinka sinne pääsen kun itellä ei autoa ole,jollain bussilla kai Te Anauhun ja sieltä joko bussilla tai lentäen loppumatka. Oispa huikeeta lentää sinne ellasella pikkukoneen kopperolla, en ees tiiä laskeutuuko ne koneet kentälle vai johonkin veteen.

Onnittelut jos pääsit tämän maxisuperblogin loppuun asti, tuli taas vähän asiaa ja asian vierestä. Ja kiitokset jos jaksat vielä rumpata läpi monimutkaisen kommentointisysteemin. Nyt alan opiskelee ja tekee hankintoja mitä tarviinkaan sinne, siellä kun ei ihan joka pv tarvii sit kauppaan mennäkkään:D wicked.


tätä maisemaa seuraavat kaksi kuukautta.wuhuu.

"People are always blaming their circumstances for what they are. I don't believe in circumstances. The people who get on in this world are the people who get up and look for the circumstances they want, and if they can't find them, make them."
- George Bernard Shaw